Aikaa on vierähtänyt edellisestä tiedotteestamme (6.12.) jo sen verran, että on syytä kertoa taas kuulumisia.
Edellisen tiedotteemme asiat ovat edelleenkin ajankohtaisia. Odotellessamme tietoja, joiden perusteella pystymme päättämään rakennushankkeemme jatkosta, olemme alkaneet tehdä erilaisia yhteenvetoja viranomaisia ja rahoittajia varten ja valmistaudumme näin siirtymään ns. normaaliaikaan. Alkuvuosi on aina muutenkin edellisvuoden tietojen ja lukujen kasaamista, joten nämä asiat etenevät käsikädessä.
Vaikka asiat nyt vähän hitaasti edistyvät, joudumme kuitenkin lähiaikoina käsittelemään hallituksessa osuuskuntamme tulevaisuuteen vaikuttavia isoja asioita. Hallituksen käsiteltäväksi on tulossa viime vuoden tilinpäätös ja päätettäväksi useita periaatteellisia asioita toimintojen kehittämishankkeista, mm:
• Toimitusjohtajan tehtävien järjestelyistä
• Huoltotoiminnan tehtävien järjestelyistä
• Jyväskylän Energian ja osuuskunnan välisen veden ja jäteveden toimitussopimusneuvotteluista
• Valvontatutkimusohjelman ja desinfioitisuunnitelman päivityksestä
• Vedenottamohankkeesta.
Tällä kaikella valmistaudumme myös osuuskuntamme loppukevään-alkukesän vuosikokoukseen. Edellisessä kokouksessammehan päätimme ilmoitusvälineeksi Laukaa-Konnevesi -lehden. Lisäksi ilmoittamme kokouksesta näillä internet-sivuilla ja kylän ilmoitustauluille kiinnitettävillä ilmoituslappuilla. Jäsenistöllä on siis pian taas mahdollisuus vaikuttaa kylämme vesi- ja jätevesiasioihin!
Tämän vuoden ensimmäinen jätevesi- ja vesilaskutus lähestyy ja pyydämme kaikkia käyttäjiä ilmoittamaan vesimittareidensa lukemat laskuttajallemme Päivi Harjuselle 1.5.2015 mennessä. Ilmoituksen voi tehdä mm. tämän sivuston Mittarilukemat- välilehdellä, sähköpostilla, kirjepostilla ja puhelimen eri toimintojen avulla. Päivin puhelinnumero on 045-122 2581, sähköposti vok@vehnia.fi. Muista ilmoittaa viesteissä nimesi.
Hyvää kevättä kaikille;
”Hyvät lukijat, tämä tarina on tosi”!
Vehniän vesiosuuskunnan hallitus