Vehniän vesiosuuskunta teki 10.11.2015 sopimuksen VOK Huoltopalvelut Oy:n kanssa Vettä ja Elämää -palvelukokonaisuudesta:
• Toimitusjohtajapalvelu
• Arvokirja (huoltokohteille muodostuu arvoa tehtyjen toimenpiteiden perusteella)
• Elinkaarihuolto
• Taloushallintopalvelu
• Asiakaspalvelu
• Tiedotuspalvelu
• Päivystyspalvelu
• Varautumispalvelu
• Varastointipalvelu
• Erikoispalvelu (yhdessä erikseen kirjallisesti määriteltäviä asioita)
• Kaukovalvonta

Kokonaisuus hinnoitellaan osakkaiden lukumäärän mukaan; jotka käyttävät vain vesiliittymää tai eivät ole ottaneet liittymää vielä käyttöön, lasketaan puolikkaana.
Aloitimme toimintatapamme muuttamisen valmistelut jo viime vuonna ja teimme hinnoittelumuutoksemme ennakoivasti. Ostopalveluun siirtyminen ei nyt vaikuta hintoihimme.

Uuteen toimintatapaan siirtyminen mahdollisti pitkäaikaisen toimitusjohtajamme Sakari Penttisen vapauttamisen tehtävästään. Hallitus päätti valita osuuskunnan uudeksi toimitusjohtajaksi VOK-huoltopalvelut Oy:n toimitusjohtajan Tuomas Korhosen. Samassa yhteydessä osuuskunnan postiosoitteeksi muuttui VOK-huoltopalvelujen osoite: Suonenjoentie 130, 44250 Äänekoivisto. Kotikunta on Laukaa!

2. vaiheen rakentamisen loppuraportti on jätetty 24.11.2015. Loppuraporttia vasten osuuskunnan on mahdollista saada valtion ja kunnan avustusten viimeiset suoritukset. Tämän jälkeen jatketaan totuttuun tapaan palvelusopimuksen ulkopuolista verkostojen käyttövarmuuden parantamista ja liitetään verkostoihin uusia kiinteistöjä tarpeen mukaan, mutta kaikkiin töihin on löydyttävä täysi oma rahoitus. Koska osuuskunnan rakennushankkeelle saamat avustukset lakkasivat 31.11.2015, osuuskunnan hallitus päätti korottaa liittymähinnan ensi vuoden alusta 12000 euroon. Käyttömaksut pysyvät ennallaan.

HINNAT 1.1.2016 ALKAEN Julkaistu kotisivuilla 27.11.2015
 
Käyttömaksut:
Vesimaksu 2,79 € /m3
Jätevesimaksu 4,092 € /m3
Perusmaksu 124,00 € /v
Hinnat sisältävät alv 24 %.
Liittymän hinnat:
Osuusmaksu 84,10 €
Liittymähinta (sis. vesi- ja jätevesiliittymän) 12 000,00 €

 

Samalla poistuu erilaiset liittymävaihtoehdot mahdollistava hinnoittelu; vastaisuudessa osuuskunta myy vain kokonaisuuden, johon sisältyy aina sekä vesi että jätevesiliittymä.

Palvelusopimuksesta osuuskunnalle tulee kuukausittain maksuja. Maksukykynsä varmistamiseksi osuuskunnan on muutettava laskutuskäytäntönsä:
• perusmaksun puolikas laskutetaan 31.3.
• alkuvuoden kulutusmaksut 30.6.
• perusmaksun puolikas 30.9.
• loppuvuoden kulutusmaksut 31.12.

Vesimittareiden luentarytmi ei muutu; lukemia pyydetään aina kesäkuun ja joulukuun alussa.

Vehniän vesiosuuskunta kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja erittäin hyvästä
yhteistyöstä sekä toivottaa
rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!

Vehniän vesiosuuskunnan hallitus

Pikaviesti

Voit jättää meille pikaviestin ja otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Ei luettavissa? Vaihda Captcha-koodi.

Kirjoita hakusana ja paina enteriä